laitteisto - kamera objektiivit
 

Hyvien kuvien ottaminen ei ole kamerasta kiinni. Aivan alkeellisellakin välineistöllä voi saada loistavia otoksia - riittää kun katsoo vaikkapa 1900-luvun alun valokuvaajien tuotoksia. Oikea laitteisto voi kuitenkin helpottaa huomattavasti elämää, sillä energia voidaan käyttää teknisten pulmien ratkaisemisen sijaan itse kuvaamiseen.

Mikä sitten on oikea laitteisto? Tähän ei ole olemassa mitään yksiselitteistä vastausta, vaan laitteisto riippuu suuresti siitä mitä ja miten kuvaa. Hyvin tyypillistä on, että esimerkiksi irc:n kanaville tulee ihmisiä, jotka kysyvät: "Olen ostamassa 600 euron kameraa, mikä olisi paras valinta?" Vastaus on tähän joka kerta sama: "Se riippuu tarpeistasi." Ei ole olemassa yhtä ja parasta laitetta, vaikka myyjät niin usein väittävätkin.

Kameran ostaminen

Miten valitsen oikean kameran? Minkälainen kamera sopisi minulle? Upeiden mainosten ja markkinamiesten puheiden keskellä ei ole aina helppo löytää sopivaa kameraa. Usein vasta käytön myötä huomaa, oliko kamera sopiva vai ei - ja sehän on jo auttamattomasti liian myöhään. Siksi muutamalla hyvällä neuvolla varustettuna ei tarvitse antautua brandinikkareiden ohjailtavaksi, vaan osaa valita juuri sitä mitä tarvitseekin.

Nämä ohjeet koskevat enimmäkseen digitaalikameran ostavia henkilöitä. Ohjeet eivät ole kiveen kirjoitettuja lakeja, vaan hyviä neuvoja, sellaisia joita olemme todenneet hyviksi kuvatessamme teknotapahtumia. On hyvä huomata, että nämä kameranhankinnan ohjeet on laadittu lähinnä sellaista henkilöä varten, joka kuvaa teknobileissä. Vaikka et itse aikoisi kuvata lainkaan teknobileissä, mutta olet kuitenkin ostamassa digitaalikameraa, kannattaa nämä ohjeet vähintäänkin silmäillä läpi - samoja ominaisuuksia tarvitsee jos aikoo kuvata esimerkiksi hämärissä olosuhteissa.

Laser@Laserpoint

Teknobilekuvaaminen vaatii paljon kameralta, sillä olosuhteet ovat yleensä hyvin erikoiset: paljon savua, vilkkuvia valoja, töniviä ihmisiä ja pimeää. Mikäli näissä olosuhteissa haluaa saada hyviä kuvia, kannattaa panostaa edes vähän digitaalikameran laatuun. Sadan tai kahdensadan euron satsaus lisää ostokseen ei kaada välttämättä budjettia, mutta sillä voi saada jo huomattavasti paremman kameran.

Täydellisen kameran löytäminen teknobilekuvakseen on lähes mahdottomuus, ellei rahaa ole käytössä todella paljon eli tuhansia ja taas tuhansia euroja. Tämän takia kannattaa vertailla kameroita ja miettiä mitkä ominaisuudet ovat juuri minulle tärkeitä. Mikäli et entuudestaan tunne digitaalikameroita tai kameran tekniikkaa ylipäätään, kannattaa tuhlata hieman aikaa teknisten yksityiskohtien tutkimiseen. Mikään ei ole harmittavampaa, kuin huomata, että ostamasi kamera on ihan hyvä kamera, mutta se ei palvele sinun käyttötarkoituksiasi kovinkaan hyvin.

Digitaalikameroita tutkiessa ei pidä unohtaa kameran vaatimia lisätarvikkeita. Muistikortti on pakollinen ostos ja laukku, lisäsalama ja jalusta ovat suositeltavia. Mikäli käytössäsi on esimerkiksi 1000 euroa, niin saat hyvin helposti tuhlattua lisävarusteisiin tuosta summasta 200-500 euroa. Älä missään tapauksessa kuvittele, että kameran lisäksi et tarvitsisi mitään lisäostoksia.

Kamerapäätöstä tehtäessä kannattaa myös miettiä tulevaa käyttötarkoitusta. Jos epäilet, että tulet kuvaamaan jatkossa paljon ja usein, kannattaa ehdottomasti ostaa kamera jonka laajennettavuus on hyvä. Tämä tarkoittaa sitä että kameraan saa esimerkiksi liitettyä lisäsalaman, ylimääräisiä linssejä ja jalustan. Ei siis kannata ostaa laitetta, jonka huomaat olevan puutteellinen jo muutaman kuukauden päästä ostoksesta.

Mainio paikka vertailla digitaalikameroiden ominaisuuksia löytyy esimerkiksi osoitteesta www.dpreview.com

Omat tarpeet

Ensimmäiseksi mieti kameran käyttötarkoitus. Oletko vain sunnuntaikuvaaja vai haluatko kenties panostaa enemmän kuvien korkeaan laatuun sisällöllisesti ja teknisesti? Mikäli tarkoituksesi on vain ikuistaa kivoja kaverihetkiä voit hyvin tinkiä monissa ominaisuuksissa, jos taas haluat saada hyviä ja laadukkaita kuvia teknotapahtumista, saatat joutua maksamaan kamerasta ja lisälaitteista yllättävänkin paljon.

Suuri vai pieni

Kaupat ovat nykyisin pullollaan pieniä digitaalikameroita, joita kutsutaan pokkareiksi. Ominaisuuksiltaan ne saattavat tarjota samat mahdollisuudet kuin suuremmat pokkari-isoveljensä, mutta laadullisesti asia voi olla toinen. Mikäli vertaillaan kahta erikokoista mutta samanhintaista kameraa, käy lähes poikkeuksetta niin, että kuvanlaadussa suurempi malli vie voiton. Laatuerot eivät kuitenkaan ole yleensä kovin suuria. Jos olet sunnuntaikuvaaja, joka ottaa kuvansa hyvissä olosuhteissa, tuskin edes huomaat eroa suurella ja pienellä kameralla. Jos taas kuvaat pienellä kameralla teknobileissä, saatat ikävä kyllä äkkiä huomata, että kuvanlaatu ja valoisuus eivät ole yhtä hyviä kuin isommalla mallilla.

Pienuus ei kuitenkaan aina tarkoita huonompaa laatua, ja kuten aina, myös tässä tapauksessa rahalla saa kuinka hyvää laatua tahansa. Jos käytössäsi on rahaa todella paljon, saat varmasti ostettua todella laadukkaan, mutta pienen kameran. Kyse onkin lähinnä siitä, että jos käytössäsi on 600 euroa, voit sijoittaa tuon 600 euroa pieneen pokkariin, joka tarjoaa kohtalaisen kuvanlaadun, tai sitten voit sijoittaa sen normaalikokoiseen kameraan, joka tarjoaa paremman laadun.

Kun ostimme ensimmäisen kameramme, valitsimme suuremman koon, emmekä ole valintaamme hetkeäkään katunut. Kamera ei mahtunut rintataskuun, mutta laadullisesti sen jälki oli toista kuin samanhintaisilla pokkareilla.

Hinta ja käytetyn ostaminen

Digitaalikamerat kehittyvät huimaa vauhtia, tämänvuotinen mallin hinta on ensi vuonna jopa kymmeniä prosentteja halvempi. Ominaisuudet lisääntyvät jatkuvasti ja kuvaajan on mahdollista saada jo hyvin pienellä summalla kamera, jossa on on myös hyödyttömiä lisäominaisuuksia.

Tyttö@Gategrasher

Digitaalikameraa ostaessa ei kuitenkaan kannata katsoa vain kameran ominaisuuksia (vaikka keskeisimmät ominaisuudet ovatkin aika tärkeitä). Vaikka monet kuvaefektit ovat varsin kivoja, ei niillä kuitenkaan korvata huonoa optiikkaa. Tämän takia, jos vain mahdollista, yritä aina löytää haluamasi kameran erilaisia esimerkkikuvia ja pyri aina selvittämään onko niitä kuvakäsitelty vai ovatko ne aidosti suoraan kamerasta.

Ennen kameran ostamista mieti tarkkaan, mihin sinulla on varaa ja mihin käyttötarkoitukseen ostat kameran. Muista vertailla hintoja, sillä monet niin sanotut alennusmyynnit tarkoittavat vain kodinkonekauppiaiden vanhojen kameramallien poistomyyntiä. Monesti tuote, jota mainostetaan halvalla voi olla naapurikaupassa aivan saman hintainen.

Hyvä paikka vertailla hintoja on esimerkiksi Mikrobitin hintaseuranta. Sieltä voit helposti tarkistaa paljonko haluamasi kamera suunnilleen maksaa markkinoilla.

Ei myöskään kannata unohtaa käytetyn kameran ostomahdollisuutta. Käytetyn tavaran ostamisessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä varsinkin digitaalikameroiden kohdalla kehitys on niin nopeaa, että jo kaksi vuotta vanha malli saattaa olla auttamattomasti vanhanaikainen. Mikäli ostat käytetyn kameran, suosittelemme etsimään saman vuoden mallia, jossa on vielä takuu voimassa.

Suurempaa ostosta tehtäessa kannattaa myös harkita kameran tai tarvikkeiden tilaamista ulkomailta, esimerkiksi Saksasta. Saksassa hintataso on huomattavasti Suomea halvempi, eikä hintaan lisätä tulleja tai ALV:tä, sillä Saksa on EU:n jäsen. Myös takuut toimivat, sillä kaikilla suurimmilla valmistajilla takuut ovat Euroopan laajuisia. Saksasta tilattessa on kuitenkin hyvä varmistaa, että käyttämälläsi liikkeellä on haluamaasi tavaraa varastossa, kätevin tapa on soittaa suoraan liikeeseen tai lähettää sinne sähköpostia. Me olemme tilanneet Saksasta Technikdirectiltä todella monta kertaa objektiivejä ja lisävarusteita ilman minkäänlaisia ongelmia

Uskalias voi etsiä käytettyä kameraa myös ulkomailta, mutta tällaisen kaupankäynnin yhteydessä kannattaa olla erityisen varovainen. Paljon huijareita on liikkeellä esimerkiksi eBayssa.

Me olemme ostaneet molemmat kameramme käytettynä. Ensimmäinen kamera Sony S-75 oli 4 kk käytetty ja hinnaksi tuli huuto.netissä 900 euroa. Koko paketin hinta kaupasta ostettuna olisi ollut yli 1500 euroa. Toisen käytetyn kameramme ostimme Foto Ykkösestä, ikää kameralla oli 6 kk ja hintaa 1900 euroa, uusi kamera olisi maksanut 2600 euroa. Käytetyn ostamisessa saa vielä usein mukaan lisätarvikkeita (esimerkiksi suuremman muistikortin ja kantolaukun), joten käytetyn etsiminen voi todella kannattaa. Hyviä paikkoja etsiä käytettyjä kameroita ovat Keltainen Pörssi ja huuto.net.

Pikseleiden määrä

Älä anna pikselimäärän hämätä! Normaalikäyttäjälle saattaa riittää aivan hyvin kolmen megapikselin määrä. Näillä resoluutioilla saat tulostettua jopa kohtalaisia a4-kokoisia kuvia. Pitää muistaa, että pikselimäärä ei yksistään tee kamerastasi laadukasta, vaan laadukkuuteen vaikuttavat paljon enemmän esimerkiksi optiikka ja kenno jolle valo heijastuu.

Käytännössä pikselimäärän lisääminen tuo kuvaan lisää yksityiskohtia. Hyvä nyrkkisääntö on, että pikselimäärän tuplaantuminen tuo yksityiskohtia 40% lisää. Täten on lopulta aika sama, onko kamerassasi neljä vai viisi megapikseliä. Lisäksi kuvia usein joudutaan joka tapauksessa pienentämään WWW-käyttöä varten, jolloin pienet yksityiskohdat katoavat joka tapauksessa.

Mitä ominaisuuksia kamerassa olisi hyvä olla?

Mitä ominaisuuksia kamerassa sitten täytyisi olla? Teknobileissä kuvaaminen asettaa kameralle melkoisen suuria vaatimuksia olosuhteiden puolesta: pimeää, savua, nopeasti liikkuvia valoja ja suuria valoisuuseroja, nopeasti liikkuvia ihmisiä. Seuraavassa on lueteltu ominaisuuksia, jotka tarvitaan näiden vaikeiden olosuhteiden tallettamiseen. On hyvä huomata, että nämä ominaisuudet eivät takaa vielä hyviä kuvia, vaan usein tulee vastaan tilanne, jossa kipeästi tarvittaisiin myös hieman kehittyneempiä ominaisuuksia.

Neutraali valkotasapaino ja värien toisto

Valkotasapainoa tarvitaan, jotta kuvan värit saadaan kohdalleen. Väärä valkotasapaino johtaa vääristyneisiin väreihin, jolloin kuvasta voi tulla epätodellisen ja väärän näköinen.

Ennen kameran ostamista katso haluamasi kameran esimerkkikuvia netistä tai alan lehdistä. Jos kameran värit ovat ylisaturoituneita (puhtaita), niin kamera ei ehkä toimi täysin halutulla tavalla teknobileissä. Tämä ongelma on tyypillinen Sonyn digitaalikameroissa, jotka tuottavat kohtalaisen saturoituneita kuvia. Voimakas saturaatio yhdistettynä värivaloihin polttaa kuvan helposti puhki. Saturaatiota kun voi helposti lisätä jälkikäteen kuvankäsittelyohjelmassa, puhkipalaneita kohtia taas on vaikeampi korjata jälkikäteen.

Kamerassa pitäisi olla mahdollisimman monta erilaista asetusta valkotasapainolle.Tällöin on hyvin todennäköistä, että jollakin asetuksella värit sattuvat edes kohtalaisesti kohdalleen. Valmiiden asetusten lisäksi olisi hyvä, että valkotasapainon pystyy määrittämään myös käsin halutusta pinnasta.

Tarpeeksi muistia

Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin huomata, että joutuu tuhoamaan yksittäisiä kuvia kuvausreissun aikana. Tämän takia suuri muistikortti on suositeltava ostos. Kannattaa kuitenkin muistaa, että usein tarkasti mietitty ja aseteltu kuva tuottaa paremman tuloksen kun 10 räiskäisyä. Toisaalta hankalat sinusta riippumattomat olosuhteet kuten nopeasti liikkuvat valot ja vilkkuvat strobot voivat olla niin arvaamattomia, että yhteen tilanteeseen saattaa tuhlaantua 10 kuvaa, tällöin suuri muistikortti on välttämättömyys.

Mahdollisuus vaikuttaa aukon kokoon ja valotusaikaan

Jos aukon koon ja merkitys kuvalle eivät ole entuudestaan tuttuja, kannattaa vilkaista kuvaamisen perusasioita.

Teknobileissä kuvausolosuhteet ovat niin hankalat, että kuvien ottaminen ilman salamaa vaatii jonkinasteista mahdollisuutta vaikuttaa aukon kokoon ja valotusaikaan. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että kameran automatiikka ei ole tarpeeksi älykäs päättelemään oikeita asetuksia. Automatiikka on usein rakennettu siten, että se tekee tiettyjä oletuksia ympäristöstä ja kuvattavasta kohteesta. Teknobileissä nämä oletukset ovat usein jossain määrin vääriä.

Vaikka kamerassa ei olisi mahdollisuutta säätää näitä täysin manuaalisesti, kamerassa silti pitäisi olla joitakin esiasetuksia, joiden avulla kuvien ottaminen hämärässä pitäisi onnistua paremmin. Nämä ominaisuudet voivat olla esimerkiksi asetus hämäräkuvaukselle tai asetukset suurelle aukolle tai pitkälle valotusajalle.

Automaattitarkennuksen toimivuus ja käsitarkennus

Kameroiden automaattitarkennuksissa voi olla uskomattoman suuria eroja. Tämän takia kannattaa ehdottomasti ottaa selville, miten haluamasi kamera tarkentaa hämärässä. Automaattitarkennuksen toimivuus on monesti lähes elintärkeää, sillä epätarkkuus voi pilata muuten täysin onnistuneen kuvan.

Parhaallakin kameralla voi tulla eteen tilanteita, joissa kuvaaja joutuu turvautumaan käsitärkennukseen. Tällöin on tärkeää, että käsitarkennus on helppokäyttöinen ja oikeasti käytettävä. Esimerkkinä huonosta toteutuksesta on mittari, jossa ei ole lainkaan tarkennusetäisyyttä - tällaisella mittarilla tarkennusta on äärimmäisen vaikea saada kohdalleen.

Ulkoisen salaman mahdollisuus

Hyvät ihmiskuvat vaativat usein kunnon salaman. Kameran normaalisalama on usein todella heikko, jolloin vain noin kahden metrin etäisyydellä olevat esineet näkyvät, kaikki muu jää varjoon. Lisäksi suoraan edestäpäin tuleva salama yleensä pilaa kuvan syvyysvaikutelman ja tekee tilanteesta lattean.

Jos halut onnistuneita ja laadukkaita henkilökuvia heikossa valossa irtosalama on lähes pakollinen ostos.

Linssin polttoväli ja valovoima

Kameratiedoissa aina ilmoitetaan linssin polttoväli digitaalikameralle sekä vastaavalle kinokameralle. Mikäli kamerassa on zoom, on luku ilmoitettu zoomin ääripäissä. Erityisen tärkeä luku sisätiloissa on pienempi näistä (laajakulman polttoväli). Hyvässä kamerassa tämän luvun pitäisi olla kinokameravastaavuudella vähintään 35 mm. Mitä pienempi tämä luku on, sitä parempi. Luku kertoo, kuinka leveä kuva voi olla, joten mitä pienempi luku, sitä enemmän mahtuu kuvaan pienemmällä etäisyydellä.

Useimmiten kameramainoksissa mainostetaan nimenomaan zoomin pituutta, eli korostetaan pisintä mahdollista polttoväliä. Teleasetuksia tarvitaan kun kuvataan kauempana olevia kohteita, erityisesti ulkona maastossa. Teknobileet kuitenkin tapahtuvat pääasiassa ahtaissa sisätiloissa, jolloin hyvä laajakulma on huomattavasti tärkeämpi kuin hyvä tele. Itse kuvaamme telepolttoväleillä erittäin harvoin, käytetyin objektiivimme on Sigman 20mm laajakulmalinssi.

Linssin tulisi olla myös mahdollisimman valovoimainen. Vaadittava arvo nopeasti tapahtuvaan hämäräkuvaukseen on f/2, välttävä f/2.8. Itse käytämme bileissä lähinnä linssejä joiden suurin aukko on f/1.8 tai alle, ja usein niitä joutuu myös käyttämään lähestulkoon maksimiaukollaan. 99 prosenttia kuvistamme otetaan korkeintaan aukolla f/2.8.

Automatiikan nopeus ja puskurin koko

Teknobileissä tilanteet tapahtuvat erittäin nopeasti. Tämän takia kuva pitäisi pystyä ottamaan mahdollisimman nopeasti ja tarvittaessa uusimaan otos mahdollisimman nopeasti. Kannattaa vertailla kameroiden shot-to-shot aikoja, sekä tarkistaa onko kamerassa mahdollisesti jonkinlaista puskurimuistia, jonka avulla voi ottaa monta kuvaa putkeen.

RAW-tallennusmuoto

RAW-tallennusmuoto tarkoittaa mahdollisuutta tallettaa muistikortille pelkkä kennon data. Tällöin pystyt säätämään kuvaan liittyviä asioita kuten valkotasapainoa, kontrastia ja valotusta kotona kuvaustilanteen jälkeen. Hankalissa olosuhteissa tämä voi olla elintärkeää, sillä tällöin pystyt varmistamaan jälkikäteen, että saat esimerkiksi valkotasapainon kohdalleen.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että RAW-kuvan tallettaminen muistikortille saattaa viedä yllättävän pitkään ja kuvat täyttävät helposti suurenkin muistikortin. Lisäksi RAW-kuvien jälkikäsittelyssä saa äkkiä tuhlattua hyvinkin pitkiä aikoja, joten ymmärrettävästi monet tallettavat kuvansa suoraan JPEG-kuvina muistikortille. Itse kuvaamme kuitenkin kaikki teknobilekuvat RAW-muotoisena, jotta kuvista saataisiin suurin mahdollinen muunneltavuus irti.

Tab@Illusions

Kohina ja ISO-luku

ISO-luku kertoo kameran kennon herkkyyden. Mitä suurempi ISO-luku, sitä herkempi kenno eli saman valomäärän saamiseksi riittää pienempi valotusaika. Hämärässä kuvattaessa tämä on erinomainen asia, sillä tällä tavalla onnistut pienentämään valotusaikaa huomattavasti. Laskusääntönä on, että ISO-luvun tuplaaminen puolittaa tarvittavan valotusajan mikäli aukko pysyy samana. Usein tällä saavutetaan juuri se tarvittava ajan lyhennys jotta liike pysähtyy tarpeeksi. Haittana ISO-luvun nostamisessa on lisääntynyt kohinan määrä. Tämä näkyy digitaalikuvissa epämiellyttävänä värillisenä pilkullisuutena kuvassa. Kohinaa voi jonkin verran poistaa kuvankäsittelyllä, mutta samalla menetetään informaatiota kuvasta.

Ennen kameran ostamista sinun kannattaa vertailla eri kameroita eri ISO-luvuilla, jotta saat oikean käsityksen kameran aiheuttamasta kohinan määrästä. Tällä hetkellä (vuonna 2003) pokkareissa ISO 400 on käytännössä aika käyttökelvoton suuren kohinan vuoksi, kameroiden kehittyessä tämäkin asia tulee kyllä korjaantumaan.

Omassa kamerassamme (D30) on kuitenkin huomattavan matala kohina korkeillakin ISO-luvuilla. Siksi kuvaamme hyvin suuren osan kuvista ISO-luvulla 800, joskus yksittäisiä kuvia jopa asetuksella ISO 1600. Yksi järjestelmädigien hyvistä ominaisuuksista onkin, että kohinan määrä on hyvin alhainen, jopa alhaisempi kuin filmillä. Tämä oli meille tärkeä kriteeri kameraa hankittaessa.

Muita huomiotavia asioita

Edellä mainittujen asioiden lisäksi kannattaa kiinnittää myös huomiota kameran virrankulutukseen sekä mahdollisuuteen liittää kameraan lisälinssejä kuten tele- tai laajakulmalisäkkeitä. Tärkeää on myös kameran virtalähde. Tavallisilla paristoilla toimiva kamera syö usein aivan tolkuttomasti paristoja, joista tuleekin huomattava menoerä kuvaamiseen. Jos vain on mahdollista, kannattaa valita kamera jossa on ladattavat akut.

Lisäksi kallista kameraa ostettaessa kannattaisi kiinnittää huomiota myös kennon kokoon, joissa suurempi on aina parempi. Ei se pikselien määrä vaan se koko. ;)

 
    laitteisto - kamera objektiivit